Hevosen esi-isät elivät jo noin 50 miljoonaa vuotta sitten ja niitä kutsuttiin nimellä Eohippus - joka on siis hevosen varhaisin kantamuoto. Ne elivät Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa ollen kokeudeltaan vain koirankokoisia, 30-50 cm. Eohippuksella oli neljä varvasta etujaloissa ja kolme takajaloissa. Laji kuoli sukupuuttoon ja tilalla tuli hevoseläimiä, joilla oli vähemmän varpaita. Ensimmäinen yksivarpainen laji oli Pliohippus, joka eli noin 7 miljoonaa vuotta sitten.

Hevonen kuuluu hevoseläinten heimoon ja Equus-sukuun. Hevosten kanssa tähän samaan sukuun kuuluvat aasit ja seeprat.

Noin miljoona vuotta sitten Pliohippuksesta kehittyi Equus eli nykyhevonen. Varhaisimmat Equukset eivät tosin muistuttaneet nykyisiä hevosia kovinkaan paljoa, niiden vartalo oli samankaltainen kuin seeproilla ja pää muistutti aasin päätä.

Equukset ja niiden edeltäjät olivat eläneet Amerikan mantereella, mutta Equus levisi maasiltojen kautta myös Aasiaan ja Eurooppaan. 8000-10000 vuotta sitten viimeiset Equukset kuolivat sukupuuttoon Amerikasta. Vasta 1500-luvulla ne palasivat sinne takaisin ihmisen tuomina.

Equuksesta kehittyi erilaisia villihevostyyppejä.

Kun nykyhevoset eli Equukset olivat kuolleet sukupuuttoon Amerikan mantereelta ja elivät ainoastaan Euraasiassa, niistä kehittyi 4 erilaista rotua: przewalskinhevonen, tarpaani, metsähevonen (suohevonen) ja tundrahevonen. Nämä asuivat eri puolilla mannerta ja olivat sopeutunet elinalueidensa olosuhteisiin. Vain przewalskinhevonen ja tarpaani ovat säilyneet nykypäiviin asti.

Hevonen Suomessa

Ensimmäiset arkeologiset löydöt hevosista Suomessa löytyvät vasta rautakaudelta. Ensimmäiset kuolainlöydöt ajoittuvat keskiselle rautakaudelle/kansainvaelluksen ajoille, 300-500 jKr. On kuitenkin mahdollista, että Suomessa on muun Skandianavian tapaan tavattu hevosia jo paljon aiemmin koska kielitieteen mukaan mm. sanat hepo ja varsa periytyvät hyvin vanhaan aikaan. Vanhaa kantaa edustavat myös monet valjaiden osien nimitykset. Myös sanat ratsu ja ratsastaa ovat vanhoja itämerensuomalaisten kielten sanoja.

Rautakauden koruista on löydetty paljon hevosaiheita, mm. Vesilahden Karvolannokasta on löydetty haudasta emalikoristeinen hevosenkenkäsolki (nyk. "Karhottaren koru"). Haudan arvioidaan olevan nuoremmalta roomalaisajalta (200-400 jKr).

Keskiajalla (1100-1500 jKr) peltotöissä käytettiin ensin härkiä. Pohjoismainen hevonen otaksuttavasti valjastettiin auran eteen viikinkiajan Norjassa, mutta tämän työtavan leviäminen Suomeen kesti keskiajalle asti. Hevosta käytettiin pääasiassa metsätöissä, talousajoissa ja pitemmillä kauppa- ja rahtimatkoilla vetojuhtana sekä ratsuna.

Moninaisista käyttötavoistaan huolimatta hevonen oli joka tapauksessa kalliimpi, vaateliaampi kasvatettava ja koulutettava sekä tarkempi kohtelustaan kuin nauta, jonka käyttö veto- ja työeläimenä oli yhä yleistä. Karaistuneet hevoset tulivat menneinä aikoina melko vähällä ravinnolla ja huolehtimisella toimeen ja viihtyivät talvisinkin lähes ulkona eivät ne tuottaneet nautojen tavoin lihan lisäksi kermaa, josta kirnuttiin voita.

Vanhoista pohjoismaisista kylmäveriroduista parhaiten ovat säilyneet norjanvuonohevonen ja islanninhevonen. Exmoorinponi on puolestaan elänyt vuosituhansia Britannian rannikon saarilla. Vanhakantaisia, metsähevosesta periytyviä rotuja ovat mm. ruotsalainen jyllanninhevonen ja ranskalainen ardennienhevonen sekä suomenhevonen.

Suomenhevosen jalostamaton muoto oli pienikokoinen, rasitusta kestävä ja karuihin olosuhteisiin sopeutunut hevonen. Keskimääräinen säkäkorkeus oli vielä 1600-luvulla alle 120 cm - verrattuna nykyiseen noin 150-160 cm:iin ero on huomattava.

Hevoset liittyivät menneen ajan yhteiskunnassa ensisijaisesti miesten kulttuuriin. Miehet liikkuivat, kulkivat ja kävivät kauppaa sekä huolehtivat hevosista. Hevonen oli välttämätön apuvoima useissa voimaa vaativissa töissä ja vaikutti välillisesti monin tavoin kulttuurin ja yhteiskunnan kehitykseen.